Järkäle
Harri TapperTrilogia kokoaa yhteen Tapperin taiteilijaveljesten tarinan
Tapperin taiteilijaveljesten lapsuus on kasvanut suomalaisten mielessä myyttisiin mittoihin. Monet tietävät, että Marko, Harri, Kain ja Yrjö viettivät riehakasta ja onnellista lapsuutta Vihtori-isän ja Aino-äidin kanssa Saarijärvellä. Nyt veljesten lapsuus, nuoruus ja kasvaminen taiteilijoiksi saadaan uudelleen luettavaksi yhtenä valoittavana, upeana niteenä.
Näin syntyvät revontulet -kirjassa eletään veljesten lapsuutta. Pojat mittelevät voimiaan niin urheilun, taiteen kuin kepposten parissa. Kerrothan, oi koivu -teoksessa kerrotaan kodista ja kotiseudun elämästä sotien aikana, jolloin veljekset elivät nuoruuttaan ja Marko Tapio oli sodassa. Tulva-teoksessa eletään jälleenrakentamisen aikaa kesän 1945 auringonpimennyksestä vuoden 1949 tulvaan, ja nuorukaiset kypsyvät taiteilijoiksi. Jatko-osassa Missä kurkien aura on pääosassa on Harri Tapper itse. Hän aloittelee omaa elämäänsä perheenpäänä sekä työtään niin opettajana kuin kirjailijanakin. Kaikissa kirjoissa Harri Tapperin omintakeinen ääni välkehtii, iloittelee ja maalaa myös tummia sävyjä. Ilon rinnalla on suru, mutta päällimmäiseksi Tapperin kirjoista jää mieleen aina ilo ja lämpö.
Harri Tapper täytti 80 vuotta keväällä 2009. Hän sai Järkäleessä uudelleen ilmestyvästä lapsuustrilogiastaan kirjallisuuden Suomi-palkinnon 1995. Sarjan jatko-osa Missä kurkien aura on oli Finlandia-ehdokas 1998. Harri Tapper on kirjoittanut liki 20 teosta, joita suomalaiset ovat rakastaneet.
Järkäle sisältää teokset Näin syntyvät revontulet, Tulva, Kerrothan, oi koivu ja Missä kurkien aura on. Järkäleeseen on tehty kirjailijan hyväksymiä pieniä korjauksia.
Kirjoittaja
Kirjoittajan esittely
Kirjan tiedot
| ISBN | 9789517965576 |
| Asu | Sidottu |
| Sivumäärä | 965 |
| Kirjastoluokka | 84.2 |
| Ilmestyminen | 03/2009 |
| Varastossa | Kyllä |
| Hinta | 42,50 € (sis. alv. 10%) |
Sinua saattavat kiinnostaa myös
syntyvät revontulet ja Tulva) on saanut
kirjallisuuden Suomi-palkinnon 1995. Unohtumattoman
lapsuudenkuvauksen Näin syntyivät
revontulet kirjoittaja on loihtinut herskyvän...
taiteilijaveljesten lapsuuden ja nuoruuden
kuvauksesta palkitun kirjailijan omaääninen
muistelmaromaani, jonka pääosassa on Harri
Tapper itse. Lähtö lapsuudenkodista on...
elävät riehakasta lapsuuttaan.
Valloittavassa romaanissa pojat mittelevät
voimiaan niin urheilun, taiteen kuin kujeiden
parissa. Teos osoittaa...
ovat niin karhujen kuin naistenkin
jäljillä. Tällä kertaa Tapper on
löytänyt kirjansa kielen kertojien suusta:
Syyntakkeetom mies on kirjoitettu Saarijärven...
kirkonkylälle. Kullakin kodin asukkaalla on
takana elämä täynnä tarinoita,
mutta Unholan sängyllä istuu rutistunut,
rapistunut kuori. Nykyaikaan ajoittuvassa...
isäntänsä jäistä.
Isäntä on tästä niin kiitollinen,
että antaa Artulle Liivikankaan tontin. Arttu
rakentaa sinne komean talon, kyntää pellot...
merkityksellinen: hän täytti 75 vuotta ja
syksyllä kirjailijan veli Kain Tapper menehtyi.
Vuoden aikana Harri Tapper merkitsi
päiväkirjaansa mietteitä, joissa...
Tapperin kirjat vilisevät upeita lauseita ja
että kirjailijalla on omintakeinen
ääni. Tiedetään, että
hänen sanoillaan on oma mahtinsa, joka syntyy...
ensimmäisessä osassa ollaan
Venäjällä, missä tavataan
kääpiöitä nakkeleva Pietari
Suuri, rahvaan valitsema valetsaari sekä sarja...












