Tampere tulessa 1918
Timo Malmi & Ari JärveläKeväällä 1918 Suomen kansa oli jakautunut kahtia taloudellisesti, sosiaalisesti ja poliittisesti. Punaisten ja valkoisten sisällissota viilsi vastasyntyneen valtion sydämeen haavan. Taistelu Tampereesta oli sisällissodan suurin, raivoisin ja ratkaisevin. Taisteluihin osallistui noin 30 000 sotilasta. Kaupunki tuhoutui ja paloi sodankäynnissä pahoin.
Tampere tulessa 1918 -kirjassa historiantutkijat FL Timo Malmi ja FM Ari Järvelä paneutuvat 90 vuoden takaisiin tapahtumiin ja antavat tasapuolisesti äänen sodan kauhut kokeneille. Punaiset, valkoiset ja Ruotsalaisen prikaatin sotilaat kertovat sisällissodan poikkeuksellisen raa’asta todellisuudesta.
Niin miesten kuin naistenkin tarinat kuljettavat lukijaa kolmen viikon ajan sodan ytimessä. Hyökkäystä ja puolustusta seurataan Tampereen sotatilaan julistamisesta siihen saakka, kun valkoinen lippu nousee Pyynikin näkötorniin huhtikuun 6:nnen päivän aamuna.
Raivokkain katutaisteluin valkoiset saavuttavat kaupungin ytimen. Idästä vyöryvät joukot pysähtyvät ensin Tammerkosken tasalle mutta jatkavat uudella rynnäköllä kohti Hämeenpuistoa. Kaupunki puhdistetaan kortteli korttelilta, talo talolta vintistä kellariin. Viimeisenä antautuu paljolti naisten puolustama Tampereen raatihuone.
Harvinaisia henkilökohtaisia näkemyksiä ja tuntoja esittelevät tekstit perustuvat Suomen ja Ruotsin sota-arkistojen, Työväen ja Kansanarkiston, Kansallisarkiston, Tampereen kaupunginarkiston ja Tampereen yliopiston kokoelmiin. Ne tuovat karut terveiset Tampereen taisteluiden etulinjasta.
Kirjoittaja
Kirjoittajan esittely
Kirjan tiedot
| ISBN | 9789517965200 |
| Asu | Sidottu |
| Sivumäärä | 251 |
| Kuvitus | Mv-kuvitus |
| Kirjastoluokka | 92.71 |
| Ilmestyminen | 02/2008 |
| Varastossa | Kyllä |
| Hinta | 33,50 € (sis. alv. 10%) |
Sinua saattavat kiinnostaa myös
osallistuu Leningradissa Suuren Sosialistisen
Vallankumouksen Juhlaan. Mukana on omituinen
parivaljakko: entinen sotavanki ja
väitöskirjaansa viimeistelevä...
jakautunut kahtia taloudellisesti, sosiaalisesti ja
poliittisesti. Punaisten ja valkoisten
sisällissota viilsi vastasyntyneen valtion
sydämeen haavan. Taistelu Tampereesta oli...
kirjoittamaa. Tämä pätee myös
vuoden 1918 tapahtumiin, vaikka viime vuosina on
noussut esille paljon uutta ja puolueetonta
tutkimustietoa kansalaissodan tapahtumista. Paljon on...
Venäjän sotilaita valkoisten hallitsemassa
osassa Suomea, etenkin Pohjanmaalla ja Karjalassa.
Mitä heille tapahtui sisällissotaa
käyvässä Suomessa? Venäjän...





