Rakas rappio

Pelastus ja perikato länsimaisessa ajattelussa

Jukka Koskelainen

27,50

+ postikulut (3.90 €)

Elämme lopun aikoja - jälleen kerran

Ilmakehä tuhoutuu, Itämeri saastuu ja Euroopan unioni on kuolemansairas. Rappiolla ovat myös talouskasvu, terveydenhuolto, sosiaaliturva, sananvapaus ja suomalainen mies. Päivittäin uskoamme tulevaan horjuttavat niin ikään Suomen poliittinen ilmapiiri, Seitsemän päivää ja Valtionrautateiden toiminta.

Asiat eivät ole koskaan olleet näin hullusti – tai näin me ainakin haluamme uskoa. Rappeutumisen ajatus viehättää meitä huolimatta siitä, pitääkö se paikkansa. Loppu on ollut lähellä ennenkin: vaikka konkreettiset uhkakuvat ovat muuttuneet moneen kertaan, toistamme yhä uudelleen mantraa länsimaisen kulttuurin rappiosta ja haluamme suorastaan liikuttavassa määrin uskoa lopulliseen turmioon.

Rakas rappio ruotii ennakkoluulottomasti rappion ideaa ja ihannetta länsimaisessa ajattelussa. Miksi näemme rappion merkkejä kaikkialla? Mikä oikein on se täydellinen onnela, josta vääjäämättä suistumme yhä kauemmaksi? Kirjan esseet käsittelevät niin länsimaiden perikadon profeettaa Spengleriä kuin Marxin ja Nietzschen tapaisia maailmankuvan muokkaajia ja asettavat heidät vastakkain Timo Soinin ja ruotsalaisten dekkaristien kanssa.

Koskelainen tutkiskelee rappion ideaa kriittisesti mutta ymmärtäen – eihän hän aina itsekään usko parempaan huomiseen. Ennen kaikkea Rakas rappio kuitenkin möyhentää länsimaisen ajattelun perinnettä ja pyrkii saamaan rappion haltuun, sillä jotainhan sille on tehtävä ennen kuin on liian myöhäistä!

 

Kirja ilmestyy elokussa 2012.

 

Jukka Koskelainen Kalle Haatasen haastattelussa, YLE 16.2.2012

Kirjoittaja

Jukka Koskelainen

Jukka Koskelainen (s. 1961) on palkittu suomalainen runoilija, suomentaja ja esseisti, joka uppoutuu esseissään yhteiskunnallisiin kysymyksiin.


Kirjoittajan esittely

Kirjan tiedot

ISBN9789517968232
AsuNidottu, liepeellinen
Sivumäärä200
Kirjastoluokka30
Ilmestyminen08/2012
VarastossaKyllä
Hinta27,50 €
(sis. alv. 10%)
Muuta

Saatavilla myös sähkökirjana